Vaikka Janne kieltää puhumasta koirille lässyttäen, ei Reinolle voi kun lässyttää. Se on oppinut vimeinkin, että voi köllöttää ja rellottaa omien ihmisten seurassa. Se antaa tulla viereen lattialle nukkumaan ja paijaamaan. Meidän kovis. Ja sitten pittää sannoo että: Leino Lellottaa täällä.
Mutta taas eilen illalla kirosin koiran kun seison kymmenen jälkeen pakkasessa herraa kotiin odottaen. Ekan kerran jänis sai kyytiä jo lenkillä kun päästettiin Reino irti. Jäätä pitkin se lähti juoksemaan kuin tuulispää. Kotipihassa päästin Reinon irti jotta se juoksisi Jannen luo joka odotti kopin vieressä. Ja mitä vielä, sinne painui, ties minne. Ja minä odotin ja huutelin. Kaipa se jäniksen perään pihastakin lähti. Tietä pitkin jolkutteli sitten kotiin, ei kiirettä minkäänlaista.
Jostain syystä jänikset pitää parkkia meidän takapihalla. Hirmuiset kuoputtelu jäljet sekä pissejä siellä täällä. Onneksi ei oo vielä istutuksia, mutta ensi talvena voi tulla itku jos omenapuun saan istutettua..
Pakkaset jatkuu ja koirat telmii päivät lämpimikseen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti